Työtön vai ihminen -pienryhmien palveluehdot

Lue seuraavat ehdot koskien Työtön vai ihminen -terapeuttisia pienryhmiä. Täyttämällä ilmoittautumislomakkeen sitoudut alla oleviin ehtoihin.

 

  1. Ilmoittautuminen ja maksuehdot

Sitova ilmoittautuminen:

Ilmoittautuminen pienryhmään on sitova. Paikka varmistuu vasta, kun osallistumismaksu on maksettu. Laskun maksamatta jättäminen ei ole ilmoittautumisen peruminen. Jos laskua ei ole maksettu eräpäivään mennessä, paikka voidaan avata varattavaksi muille halukkaille.

Lasku lähetetään osallistujalle ilmoittautumisen jälkeen yleensä n. viikon kuluessa, tai kun kaikki ryhmän paikat on varattu. Kuitenkin vähintään kolme päivää ennen ensimmäistä tapaamista.

Koska ryhmätapaamiset on sovittu suoritettaviksi tiettynä aikana, kuluttajalla ei ole kuluttajansuojalain 6 luvun 16 §:n mukaisesti peruuttamisoikeutta silloin, kun ilmoittautuminen tehdään alle 14 vuorokautta ennen ryhmän alkamista ja osallistuja on antanut nimenomaisen suostumuksen palvelun suorittamisen aloittamiseen ennen peruuttamisajan päättymistä.

Maksuehdot:

Lasku on maksettava maksettava heti (1vrk maksuaika), sillä ryhmät alkavat nopealla aikataululla. Osallistujan ilmoittautuminen peruutaan, jos laskua ei ole maksettu, eikä täten hän ole oikeutettu osallistumaan ryhmiin.

Peruutusehdot:

  • Peruutuksen ajankohta: Jos osallistuja peruu ilmoittautumisensa viimeistään 14 vrk ennen ensimmäistä tapaamista, osallistumismaksu palautetaan kokonaisuudessaan. Peruutukset tulee tehdä sähköpostitse osoitteeseen: info@acterapia.fi
  • Maksua ei palauteta: Jos peruutus tapahtuu myöhemmin tai ryhmän jo alettua, osallistumismaksua ei palauteta.
  • Laskun maksamatta jättäminen ei ole peruutus: Maksu tulee suorittaa tai peruutus tehdä erikseen ehtojen mukaisesti.
  • Maksun palautus: Maksu palautetaan 14vrk kuluessa peruutuksesta asiakkaan tilille.

Ryhmän peruuntuminen:

Mikäli ryhmä ei täyty (osallistujia on alle viisi) tai se joudutaan perumaan ohjaajan toimesta, osallistujille ilmoitetaan asiasta ja maksu palautetaan kokonaisuudessaan 14vrk kuluessa.

Osallistumisen siirtäminen toiseen ryhmään:

Toiseen ryhmään siirtyminen ilmoittautumisen jälkeen ei ole mahdollista, kuin erittäin painavasta syystä, joka tehdään harkinnanvaraisesti ja on riippuvainen muiden ryhmien varaustilanteesta.

 

  1. Osallistuminen ja ryhmän toiminta

Luottamuksellisuus:

Kaikki ryhmässä jaetut asiat ovat ehdottoman luottamuksellisia. Jokainen osallistuja sitoutuu olemaan jakamatta toisten osallistujien henkilökohtaisia tietoja tai ryhmän keskusteluja ryhmän ulkopuolella. Luottamuksellisuuden rikkoutuessa ryhmän ohjaajalla on oikeus poistaa henkilö ryhmästä.

Turvallinen tila:

Ryhmän periaatteena on luoda turvallinen ja kunnioittava tila. Tähän sitoutumiseen sisältyy muiden kuunteleminen, tuomitsemattomuus sekä kunnioittava asenne toisten kokemuksia ja näkemyksiä kohtaan.

Osallistuminen:

Pienryhmän ydin on osallistuminen. Vaikka syvällisten asioiden jakaminen ei ole pakollista, osallistujan odotetaan olevan läsnä ja osallistuvan ryhmän toimintaan.

Muu epäasiallinen käytös:

Ryhmän ohjaajalla on oikeus poistaa ryhmistä ja tapaamisesta henkilö, joka käyttäytyy epäasiallisesti toisia kohtaan. Tällaista voi olla esim. epäasiallinen kuvamateriaali, loukkaavat kommentit, ilman vuoroa puhuminen toistuvasti, muu häiriköinti jne.

Meteli ja muut häiriöt osallistujan taustalla:

Osallistuja huolehtii, että hänen ympäristönsä on hälytön ja rauhallinen, jotta keskustelu on sujuvaa muiden kanssa. Osallistuja hiljennetään/video otetaan pois päältä, jos häiriöitä ilmenee. Jos niitä ilmenee jatkuvasti, on ryhmän vetäjällä oikeus poistaa osallistuja ryhmästä.

Tallennus:

Terapeuttisten pienryhmien ydin on ryhmätapaamisissa, eikä niitä voida toisintaa eikä niitä tallenneta jälkikäteen katsottavaksi tapaamisten henkilökohtaisen luonteen vuoksi. Tapaamisten tallentaminen ja jakaminen on EHDOTTOMASTI kielletty millään tavalla (ääni, video, teksti yms.).

Materiaalit:

Jaetut materiaalit kuuluvat tekijän oikeuksien piiriin, jotka omistaa ACTerapia, ja niiden jakaminen eteenpäin on kielletty.

 

  1. Vastuuvapaus ja rajaukset

Palvelun luonne:

Ryhmät ovat vertaistuellisia ja terapeuttisia, mutta ne eivät ole yksilöterapiaa tai lääketieteellistä hoitoa. Pienryhmiä ei ole tarkoitettu korvaamaan lääketieteellistä tai psykoterapeuttista hoitoa vakavissa mielenterveyden häiriöissä, vaan keskitymme nimenomaan työttömyyden aiheuttamiin haasteisiin. Osallistujan tulee olla yhteydessä terveydenhuoltoon jos hänen olonsa syystä tai toisesta huononee.

Ohjaajan vastuu:

Ohjaaja vastaa ryhmän turvallisen ilmapiirin luomisesta, ryhmätapaamisten sisällöstä ja niiden ohjaamisesta.

Osallistujan vastuu:

Osallistuja vastaa omasta puolestaan asiallisesta ja kunnioittavasta käytöksestä ryhmissä. Osallistuja vastaa omasta jaksamisestaan ja mielenterveydestään ryhmätapaamisten aikana. Mikäli osallistujalla on vakavia mielenterveyden haasteita tai ajatuksia, hänen tulee hakeutua terveydenhuollon ammattilaisen, kuten lääkärin tai psykoterapeutin, vastaanotolle. Ryhmän ohjaajalla ei ole vastuuta asiakkaan tilan pahenemisesta.

Tekniset häiriöt:

Ohjaaja vastaa omalta osaltaan Zoom-yhteyden toimivuudesta.

Osallistuja on itse vastuussa omien laitteidensa (tietokone, kuulokkeet, kamera) ja internetyhteytensä toimivuudesta. Jos osallistujalla on teknisiä ongelmia, ei ryhmän vetäjä pysäytä muun ryhmän toimintaa sillä välin, vaan osallistuja vastaa itse tilanteen korjaamisesta.

Ryhmien ulkopuolinen toiminta: ACTerapia ei vastaa ryhmän osallistujien ryhmän ulkopuolisesta toiminnasta eikä jaa osallistujien yhteystietoja muille ryhmän jäsenille.

 

  1. Tietosuoja ja viestintä

Henkilötietojen käsittely:

Ilmoittautumisen yhteydessä kerättyjä tietoja käsitellään luottamuksellisesti. Osallistuja hyväksyy henkilötietojensa käsittelyn tietosuojaselosteen mukaisesti.

Viestintä:

Ryhmän toimintaan liittyvä viestintä (laskut, linkit, materiaalit) lähetetään ilmoittautumisen yhteydessä annettuun sähköpostiosoitteeseen.

Asiakas on vastuussa sähköpostin ja muiden pyydettyjen tietojen oikeellisuudesta, sillä mahdollinen kommunikointi tapahtuu näiden tietojen perusteella. 

Kyselytutkimus:

Tapaamisiin liittyy myös ennen ryhmätapaamisia lähetettävä anonyymi ennakkokysely ja viimeisen tapaamisen jälkeen lähetettävä jälkikysely. Kysely toteutetaan Google Formsilla. Kyselyn tuloksia käytetään ensisijaisesti ryhmien räätälöintiin vastauksien pohjalta. Toissijaisesti kyselyn tuloksia käytetään palvelun markkinointiin, viestintään ja työttömien tilanteen tutkimukseen, jonka tavoitteena on edistää työttömien asemaa Suomessa ja räätälöidä oikeanlaisia palveluita jaksamisen tueksi. Kysely on täysin anonyymi, eikä sen vastauksia voi yhdistää yksittäiseen henkilöön eikä yksittäisiä vastauksia nosteta ryhmissä. 

 

Päivitetty 3.9.2025.